Joskun noin viisitoista vuotta sitten kun elelimme kahdestaan mieheni kanssa vain kissat seuranamme, minut valtasi outo ikävän tunne. Tuo tunne tuli ajoittain ja en pystynyt erittelemään ketä tai mitä ikävöin, oli vain ikävä. Tuo tunne on jäänyt mieleen ja olen sitä nyt paljon miettinyt. Kun tyttö sitten syntyi, tiesin ketä olin ikävöinyt. Se oli ikävä lapsia joita ei silloin vielä ollut. Nyt kuvioihin on tullut lisäksi myös kova menettämisen pelko. Tuo menettämisen pelko saattaa iskeä tosi lujaa esim. kun jätän pojan kouluun aamulla. Eräänä aamuna poika nousi autosta, sanoi "mä rakastan sua" (hän sanoo sen joka päivä) ja lähti kävelemään kohti koulua katsellessani. Sitten hän vielä kääntyi ja loi niin hurmaavan hymyn kun pieni poika vain voi ja heilutti. Sillä hetkellä, olisi tehnyt mieli ottaa poika kiinni ja viedä kotiin turvaan. Jotenkin tuli sellainen hirvittävä olo, että tuo hymy jää viimeiseksi mitä hänestä näen. Olo oli koko päivän ahdistava ja lapsia mieletön ikävä. Hyvin usein työpäivän aikana iskee todella kova ikävä ja pelko että jotain tapahtuu. Oikeastaan nuo hetket tulevat aaltoilevaisesti tai silloin kun kaikki asiat tuntuvat olevan todella hyvin, kumma juttu. Ikävä muutenkin on ihmeellistä...Eilen minulla oli miestäni ikävä, vaikka hän istui siinä vieressä. Oli ollut kaikenmoisia kiireitä eikä yhdessä oloon ollut liiemmälti ollut aikaa, niin ihmekkös tuo että ikävää pukkaa.
Mutta tällaista sekavaa kirjoittamista taas. Toiseksi viimeinen yö tällä erää lähtee käyntiin ja säästökamppanjakin etenee hienosti. En ole ostanut juurikaan mitään. Ruokaa on löytynyt kuivakaapista ja pakkasesta, maitoa ja kissanruokaa olen muuten ostanut.
Oikein hyvää yötä...
Olipa mukava postaus! Itsekin koen tuota menettämisen pelkoa ja tunne tosiaan tulee välillä ja välillä ei ole mitään huolta. Erityisesti nyt kun pojalle tuli se mopo, on välillä tosi ahdistavaa odottaa kotona että mitä jos sattuu jotain... tai kun pyöräilee itse ja huomaa että onpa liukasta, alkaa heti ajatella lastaan mopon kanssa jossain kaatumassa tai kolaroimassa.
VastaaPoistaJännä kun sanoit että oli miestäsi ikävä vaikka hän oli vieressä. Mutta voi toista ihmistä olla ikävä vaikka hän olisi lähelläkin. Joskus vaan kaipaa jotain tiettyä tunnetta, läheisyyttä ja yhteyden tunnetta oman rakkaan kanssa.
Toivottavasti ikäväsi helpotti. Mukavia pian alkavia vapaita!
Tuttuja tunteita kaikki. Ja joskus ei vaan tiedä mitä on ikävä ja joskus on ikävä jo ennen kuin toinen on lähtenyt.
VastaaPoistaPimeästä, mutta mukavasta Irlannin aamusta tervehtien,
Heljä